Listatut yhtiöt 2013

Listatut yhtiöt 2013

Talentum, Arvopaperi (2013)

LähiTapiolan ja Arvopaperin koostama ”Listatut yhtiöt 2013” on osakesijoittajan kätevä tietopankki.

Kirjan ensimmäiset 40 sivua luovat yleiskatsauksen Helsingin arvopaperipörssin rakenteeseen ja erityispiirteisiin. Mukana on myös lyhyt kuvaus sijoitusstrategioista, mutta tämä osuus jää kuitenkin hiukan irralliseksi. Materiaali on hyvin toimitettua ja grafiikka helpottaa trendien hahmottamista. Katsauksesta saa erinomaisen yleiskuvan pörssin kehityksestä viimeisen vuosikymmenen aikana.

Kirjan hyödyllisintä antia osakesijoittajalle ovat kuitenkin pörssiyhtiöiden esittelyt, jotka muodostavatkin valtaosan kirjan sivumäärästä (121/166).

Jokaisesta yhtiöstä esitellään kurssikehitys (kuvaaja), keskeiset tilinpäätöksen tunnusluvut ja arvostuskertoimet vuosilta 2000-2012, lyhyt kuvaus yhtiön toiminnasta, ylin johto sekä 10 suurinta osakkeenomistajaa.

Osakesijoittajalle yksiin kansiin koottu tunnuslukutieto yli kymmenen vuoden ajalta on erinomainen lähtökohta uusien sijoituskohteiden haarukointiin.

Yritysten tilinpäätösluvut, osakekohtaiset tunnusluvut ja arvostusta kuvaavat kertoimet perustuvat FactSetin tietokantaan.

Kustantajan kirjaesittely (kirjan takakansi):

Rautaisannos suomalaisista osakkeista

Helsingin pörssi tunnettiin aikaisemmin Nokia-pörssinä, mutta viime vuosina sen ilme on muuttunut olennaisesti. Listatut yhtiöt on ajantasainen ja kattava läpileikkaus suomalaisesta osakemarkkinasta ja sen erityispiirteistä.

Mitkä seikat sijoittajan täytyy huomioida arvioidessaan kotimaisten yhtiöiden riskejä ja tuottoja? Miten Helsingin pörssin arvostus on kehittynyt kymmenen vuoden aikana ja miten se vertautuu muihin osakemarkkinoihin? Minkälaisilla sijoitusstrategioilla suomalaisosakkeita on mahdollista lähestyä ja miten suhdannevaihtelut vaikuttavat sijoitusvalintoihin? Millaista on ollut pörssiyhtiöiden tuloskehitys? Näihin kysymyksiin Listatut yhtiöt pureutuu.

LähiTapiolan osakeanalyytikoiden ja Arvopaperin toimituksen koostama kirja esittelee myös suomalaiset pörssiyhtiöt tärkeimpine tunnuslukuineen ja suurimpine omistajineen.

Listatut yhtiöt antaa tarvittavat perustyökalut niin aloittelevalle kuin pitemmälle ehtineelle osakesijoittajalle.

 

 

Viimeksi päivitetty 11.09.2013 14:55

Lisää kommentti


Turvallisuuskoodi
Päivitä



Investori.com Investori.com