Pahat rahat


Kuva: Ian Murphy cc

Eettisellä sijoittamisella on kääntöpuolensa. Jos sijoittajat alkavat suuressa määrin hyljeksiä paheellisina pidettyjä toimialoja, se voi tehdä näistä tuottoisia sijoituskohteita.

Kuten Investorissa on aikaisemmin todettu (Vihreän sijoittajan ei tarvitse tinkiä tuotosta), eettinen sijoittaminen on viimeisen kymmenen vuoden aikana nostanut kovasti suosiotaan. Sijoittajat ovat entistä tietoisempia ympäristöarvoista, terveydestä ja ihmisoikeuksista.

Vastuullinen sijoittaminen on myös kannattavaa. Selvityksien mukaan eettinen sijoittaja ei joudu tinkimään tuotosta. Esimerkiksi eettisten sijoitusrahastojen tuotot vaikuttaisivat olevan linjassa vastaavien muiden rahastojen tuottojen kanssa. Osittain tämä johtuu tietysti siitä, että yrityksen kuin yrityksen kannattaa tänä päivänä pyrkiä profiloitumaan mahdollisimman eettiseksi sijoituskohteeksi ja tulla hyväksytyksi ”vihreisiin indekseihin”. Eettisiä sijoitusrahastoja onkin arvosteltu siitä, että ne sisältävät käytännössä samoja osakkeita kuin tavalliset sijoitusrahastot, mutta perivät usein suurempia palkkioita.

Eettisellä sijoittamisella on myös kääntöpuolensa. Se voi tehdä eettisten sijoittajien karttamista kohteista tuottoisia sijoituksia. Jos sijoittajat alkavat suuressa määrin hyljeksiä paheellisina pidettyjä toimialoja, on selvää, että näiden osakkeiden hinnat laskevat ja hinnanlaskun seurauksena odotettu sijoitustuotto nousee.

Jo mestarisalkunhoitaja Peter Lynch neuvoi kirjassaan One up on Wall Street (julkaistu 1989) sijoittamaan, kun yrityksen huhutaan sotkeutuneen ongelmajätteisiin tai mafiaan. Neuvo voi tänä päivänä tuntua jopa edesvastuuttomalta, mutta se kuvastaa kuitenkin hyvin sitä, miten sijoittajien epäsuosiossa olevat yhtiöt voivat olla arvosijoittajalle houkuttelevia kohteita.

Jos eettiset asiat eivät liikaa paina mieltä, on sijoittajalle tarjolla paheisiin sijoittavia sijoitusrahastojakin. Yhdysvaltalainen Vice Fund (http://www.usamutuals.com/vicefund/phil.aspx) lienee näistä tunnetuin. Rahasto sijoittaa nimensä mukaisesti klassisesti ”syntisinä” pidetyille toimialoille: alkoholi, tupakka, uhkapelit, aikuisviihde ja aseteollisuus.

Miten paheelliset ovat menestyneet? Arvaahan sen – hyvin.

Viimeisen kymmenen vuoden tuotto Vice Fund –rahastolle on keskimäärin 9.72 % p.a. Vastaavana aikana rahastojen vertailussa usein käytetty S&P 500 TR -indeksi on tuottanut vain 6.9 % p.a. Kymmenen vuotta sitten tehty 10.000 dollarin sijoitus olisi kasvanut Vice Fund rahastossa 25.292 dollariin, kun S&P 500 ilmoitetulla indeksituotolla se olisi jäänyt vain 19.488 dollariin (Lähde: www.morningstar.com).

Paheilla on siis lyönyt rahoiksi. Kyseistä rahastoa ei ole tarjolla Suomessa, mutta suora sijoittaminen Vice Fundinkin suosimiin ”paheellisiin” osakkeisiin onnistuu helposti osakevälittäjien kautta Yhdysvaltoihin.

Vice Fund:n 10 suurinta sijoitusta (30.9.2012):

Altria Group, Inc. 5.6%
Lorillard, Inc. 5.3%
Galaxy Entertainment 4.7%
Philip Morris Int’l Inc. 4.5%
Diageo PLC 4.0%
British American Tobacco 3.6%
Honeywell International Inc. 3.6%
United Technologies Corp. 3.5%
Las Vegas Sands Corp 3.4%
Wynn Resorts Ltd. 3.2%


Tämä artikkeli on päivitetty versio Investorin jäsenkirjeessä marraskuussa 2007 ilmestyneestä artikkelista.


© Tekijänoikeuksin suojattua alkuperäistä materiaalia. Lainattaessa lähde mainittava (Investori.com). Jos lainaat tekstiä nettiin, pyydämme linkittämään alkuperäiselle sivulle. Kokonaisen artikkelin lainaaminen kielletty ilman Investorin kirjallista lupaa.

Protected by Copyscape Originality Checker


Lue myös

Onko indeksisijoitus paras sijoitus?

article thumbnail Akateeminen sijoitustutkimus neuvoo yleensä sijoittajia laittamaan valtaosan sijoitussalkun...
Lue lisää...

Kansainvälisen sijoitussalkun rakentaminen

article thumbnail Sijoittajien yleinen helmasynti, ympäri maailmaa, on painottaa sijoituksissa voimakkaasti...
Lue lisää...

Kymmenen sijoitussääntöä muistettavaksi

article thumbnail Sijoitusmaailman konkari Bob Farrell on laatinut sijoittajille ’10...
Lue lisää...

Geenitkin vaikuttavat sijoitusmenestykseen

article thumbnail Käytännössä jokainen sijoittaja sortuu joskus tavallisiin sijoitusvirheisiin; ”liiallinen...
Lue lisää...