
Jokaisella on riittävästi älyä tehdä osakkeilla rahaa, mutta kaikkien maha ei kyytiä kestä.
- Peter Lynch
Lue lisää mestarien oppeja, klikkaa!
Valitettavasti suomalainenkaan sijoittaja ei ole turvassa sijoitusmaailman käärmeöljyn kauppiailta. Kaikille tuttu WinCapita on vain yksi esimerkki sijoitushuijauksista, joiden uhreiksi tavalliset ihmiset ovat joutuneet.
Rahoitusmarkkinoita valvovan Finanssivalvonnan varoituslistalla on kirjoitushetkellä 57 toimijaa ja ulkomaisten valvontaviranomaisten listalle on jo alkuvuodesta päätynyt 19 toimijaa. Varoituslistoilla olevia toimijoita epäillään esimerkiksi säännöstenvastaisesta arvopapereiden markkinoinnista yleisölle tai toiminnasta ilman asianmukaista toimilupaa.
Sijoittajan onneksi epämääräisten toimijoiden tunnistaminen on kuitenkin varsin yksinkertaista. Seuraavassa perusohjeet turvalliseen toimintaan sijoitusmarkkinoilla ja linkkejä lisätietoon.
Sijoituspalvelujen tarjoamiseen tarvitaan viranomaisen myöntämä toimilupa. Toimilupa- tai markkinointilupavaatimus koskee niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin palveluntarjoajia. Toimiluvan saaneet yhteisöt ovat viranomaisvalvonnassa. Toimiluvan olemassaolon voi tarvittaessa tarkastaa Finanssivalvonnan nettisivulta.
Arvopaperista on laadittava viranomaisen hyväksymä tarjousesite, kun sitä tarjotaan yleisön merkittäväksi. Suomalaisten arvopapereiden tarjousesitteet hyväksyy Finanssivalvonta. Finanssivalvonta varoittaa sijoittajia virallisen näköisistä esitteistä, jotka kuitenkin ovat tekaistuja. Finanssivalvonnan nettisivuilta löytyy lista hyväksytyistä esitteistä, kuten myös luettelo tietoon tulleista esitteettömistä arvopaperin tarjoajista.
Kun olet tekemisissä sinulle aiemmin tuntemattoman palveluntarjoajan kanssa, tarkasta palveluntarjoajan taustat. Varmistu aina palveluntarjoajan ja tuotteen aitoudesta. Ulkomailla on tullut esille tapauksia, joissa jopa luotettavan yhteisön nimeä on käytetty hyväksi väärin yhteystiedoin.
Sijoitustuotteita markkinoidaan nykyisin usein puhelimitse. Kysymyksessä on yleensä täysin asianmukainen toiminta. Asianmukaisesti toimivat yritykset haluavat esimerkiksi sopia henkilökohtaisen tapaamisen neuvottelulle tai lähettää kirjallista materiaalia kiinnostuneille sijoittajille.
Seuraavat seikat markkinointipuhelussa ovat kuitenkin selviä vaaran merkkejä: myyntipuhelussa on voimakas painostus ja kiireen tuntu, tarjoukseen pitää vastata heti, tarjous kehotetaan pitämään salassa, pyydetään henkilö- tai tilitietoja, vaaditaan ennakkomaksua. Älä anna henkilötietoja tuntemattomalle soittajalle ja pyydä tarjous aina kirjallisena myöhempää tarkastelua varten.
Jos tarjouksessa luvataan korkeaa riskitöntä tuottoa, pitäisi hälytyskellojen soida. Viime kädessä jokainen vastaa omista päätöksistään ja kantaa sijoitusriskin. Jos et ymmärrä sijoituskohdetta tai tarjous tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, älä sijoita. On myös aina hyvä ajatus kysyä neuvoa kokeneelta sijoittajalta tai sijoitusneuvojalta, kun harkitsee sijoittamista uuteen kohteeseen.
Tuntemattomilta lähettäjiltä esimerkiksi sähköpostitse tai keskustelupalstojen kautta saadut analyysit ja sijoitussuositukset voivat olla tarkoitushakuisia tai sisältää täysin väärää tietoa. Ne on syytä jättää omaan arvoonsa.
Internetissä tapahtuva henkilötietojen, luottokorttinumeroiden ja salasanojen verkkourkinta rikollisiin tarkoituksiin (ns. phishing) on yksi nopeimmin kasvavista rikollisuuden muodoista. Älä avaa epäilyttäviä sähköpostiviestejä. Älä koskaan klikkaa sähköpostiviestin linkkiä, joissa pyydetään vaihtamaan salasanaa tai antamaan henkilökohtaisia tietoja.
Asenna tietokoneeseesi virustorjunta, palomuuri, haittaohjelmien ja roskapostin torjuntaohjelmat sekä pidä ne ajan tasalla. Ota automaattinen käyttöjärjestelmän ja nettiselaimen turvapäivitys käyttöön.
Finanssivalvonta
www.finanssivalvonta.fi
Kuluttajaviraston sivusto nettihuijareista
www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/huijaukset
Tietoturvaopas
www.tietoturvaopas.fi
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
www.fine.fi
Mitä ovat vaihtoehtoiset sijoitukset? Vaihtoehtoisille sijoituksille (engl. alternative investments) ei ole olemassa täysin...Lue lisää... |
Omalla rahalla Lue lisää... |
| Sijoitusrahastot Lue lisää... |
Sijoittamisen alkuun pienellä pääomalla Lue lisää... |
Helsinki-Vantaa
21 °C | |
Vuodesta 1998 toiminut Investori.com on yksi Suomen vanhimmista sijoittajan nettipalveluista.