
Jokaisella on riittävästi älyä tehdä osakkeilla rahaa, mutta kaikkien maha ei kyytiä kestä.
- Peter Lynch
Lue lisää mestarien oppeja, klikkaa!
Suomalaisten varallisuus on kasvanut, ja yhä useampi jättää jälkipolville merkittävän perinnön. Jälkeläisille tulevaa perintöverorasitusta voi keventää järkevällä verosuunnittelulla. Tavallistenkin perintöjen tapauksessa hyvällä etukäteissuunnittelulla voidaan saavuttaa merkittävää säästöä lopullisessa perintöverotuksessa.
Yleisimpiä perintöverosuunnittelun työkaluja ovat lahjat, vakuutuslahjat, sukupolven ylittäminen perinnössä, perinnön jakaminen useammalle henkilölle testamentilla ja hallintaoikeuden pidätys. Perintöverosuunnittelusta saa sitä suuremman verohyödyn, mitä aikaisemmin sen aloittaa. Näin esimerkiksi lahjoituksia ehtii tehdä mahdollisimman paljon verottomasti. Yleensä perintöverosuunnittelussa, tai vaikkapa testamentin laatimisessa, kannattaa käyttää asiantuntija-apua.
Perintöverotusta voi keventää lahjoittamalla elinaikanaan mahdollisimman paljon varallisuutta. Lahjaverosta vapaita ovat alle 4.000 euron arvoiset lahjat. Raja on lahjanantajakohtainen, ja samalta lahjanantajalta saadut lahjat lasketaan kolmen vuoden ajalta yhteen. Näin esimerkiksi molemmat vanhemmat voivat antaa lapselleen verovapaasti 3.999 euron arvoisen lahjan kolmen vuoden välein. Koska lahjavero on progressiivinen (10—16 % ensimmäisessä veroluokassa), kannattaa myös suuremmat, verolliset lahjoitukset pyrkiä jakamaan osiin, jolloin vero pienenee.
Lahja voi olla rahalahja tai muuta omaisuutta, kuten arvopapereita. Lahja arvostetaan verotuksessa käyvän arvon mukaan (todennäköinen luovutushinta). Lahjan esimerkiksi arvopapereina saaneen on kuitenkin hyvä muistaa, että lahja on yleensä verotuksellisesti epäedullista myydä ennen kuin lahjoituksesta on kulunut vuosi. Jos lahjaksi saadut arvopaperit myydään vuoden sisällä lahjoituksesta, hankintamenona luovutusvoittoverotuksessa käytetään lahjanantajan alkuperäistä hankintamenoa tai hankintameno-olettamaa (20 %). Vuoden jälkeen hankintamenona voidaan käyttää lahjaverotuksessa vahvistettua arvoa.
Lahjoittaa voi myös säästö- ja sijoitusvakuutuksen kautta. Esimerkiksi lapselle tai lapsenlapselle (lähiomaiselle) voi antaa kolmen vuoden aikana 8.500 euron vakuutuslahjan ilman lahjaveroa. Vakuutuksesta maksettava pääoma on enintään 8.500 euroon asti verovapaata. Pääoman tuotto on saajalleen veronalaista pääomatuloa. Tässä on syytä huomata, että 8.500 raja on saajakohtainen, eli tällaisen vakuutuslahjan voi verottomasti saada kolmen vuoden aikana vain kerran (vrt. normaali lahja, joka lasketaan antajakohtaisesti). Vakuutuslahjan lisäksi voi antaa verottomasti normaalin alle 4.000 euron lahjan.
Säästö- ja sijoitusvakuutuksiin kuuluu aina henkivakuutus, josta maksetaan kuolemantapauskorvaus edunsaajalle vakuutuksenottajan kuolintapauksessa. Kuolintapauskorvaus on 35.000 euroon asti perintöverosta vapaata lähiomaiselle. Jos edunsaajana on leski, verosta vapaaksi osaksi katsotaan puolet tai kuitenkin vähintään 35.000 euroa. Verovapaiden lahjojen rajat saattavat tuntua pieniltä, mutta yhdistämällä verottoman lahjan ja vakuutuslahjan voi verovapaasti jakaa useiden vuosien aikana jo melkoisen summan.
Jos omaisuutta siirretään testamentilla sukupolven yli lastenlapsille, säästetään yhden sukupolven perintöverot. Perilliset voivat myös itse luopua perinnöstä, jolloin se tulee jälkeläisille. Samalla vero voi pienentyä perinnön jakautuessa useammalle perijälle.
Perintöveroa maksetaan vasta 20.000 euron suuruisesta perinnöstä alkaen. Perinnönjättäjän puoliso maksaa perintöveroa vasta 80.000 euron suuruisesta perinnöstä alkaen (puolisovähennys 60.000), ja suoraan alenevassa polvessa oleva alaikäinen perillinen 60.000 euron suuruisesta perinnöstä alkaen (alaikäisyysvähennys 40.000).
Alaikäisyysvähennyksessä tulee huomioida, että se koskee tilannetta jossa alaikäinen on lain nojalla lähin perillinen. Näin esimerkiksi perinnöstä luopuminen alaikäisen lapsen hyväksi ei oikeuta alaikäisyysvähennykseen.
Perintö- ja lahjaveron määrää voi pienentää pidättämällä hallinta- ja käyttöoikeuden lahjoitettavaan omaisuuteen. Hallintaoikeudesta voi määrätä kauppakirjassa, testamentissa tai lahjakirjassa.
Isovanhemmat voivat esimerkiksi testamentata kesämökin lapsenlapsille ja elinikäisen hallintaoikeuden lapsille. Näin säästetään perintöverot yhdessä polvessa, ja hallintaoikeuden pidätys vähentää perinnön käypää arvoa, sekä lapsenlapsille mahdollisesti tulevia perintöveroja.
Mitä ovat vaihtoehtoiset sijoitukset? Vaihtoehtoisille sijoituksille (engl. alternative investments) ei ole olemassa täysin...Lue lisää... |
Omalla rahalla Lue lisää... |
| Sijoitusrahastot Lue lisää... |
Sijoittamisen alkuun pienellä pääomalla Lue lisää... |
Helsinki-Vantaa
21 °C | |
Investori on täysin sijoittamiseen keskittynyt erikoissivusto.