Indeksiosuudet, ETF

Onko indeksisijoitus paras sijoitus?

Akateeminen sijoitustutkimus neuvoo yleensä sijoittajia laittamaan valtaosan sijoitussalkun osakeosuudesta indeksisijoituksiin. Neuvon vakuudeksi lyödään paksu pino tutkimuksia markkinoiden tehokkuudesta ja indeksien ylivoimaisuudesta osakekurssien ennustajia vastaan.

Hyödykkeitä salkkuun

ETF-tuotteet (Exchange Traded Fund), eli pörssissä listatut indeksiosuudet, mahdollistavat helpon ja kustannustehokkaan osallistumisen eri markkinoille. ETF:n voi mieltää sijoitusrahastoksi, jonka osuuksilla käydään pörssikauppaa osakkeiden tapaan. ETF:ien kautta sijoittaja voi hajauttaa sijoituksiaan uusille markkinoilla ja varallisuusluokkiin, jotka muutoin usein ovat sijoittajan ulottumattomissa.

Mikä ETF-rahasto?

ETF (Exchange Traded Fund) on ainakin nimenä jo monelle suomalaiselle sijoittajalle tuttu. Kysymyksessä on siis sijoitustuote, joka vastaa sijoitusrahastoa, mutta jonka osuuksilla käydään pörssikauppaa osakkeiden tapaan. ETF-rahastoja kutsutaan myös indeksiosuusrahastoiksi tai pörssinoteeratuiksi rahastoiksi.

Kiinteistösijoittajaksi osuus kerrallaan

Kiinteistöt ovat perinteisesti kuuluneet instituutioiden ja varakkaiden yksityishenkilöiden sijoitusarsenaaliin. Pitkällä aikavälillä ne tarjoavat tasaista tuottoa ja suojaa inflaatiota vastaan. Suora kiinteistösijoittaminen ei ole kaikkien ulottuvilla, mutta arvopapereiden kautta kiinteistöihin voi sijoittaa lähes jokainen.

 

Mitä ovat vaihtoehtoiset sijoitukset?

Vaihtoehtoisille sijoituksille (engl. alternative investments) ei ole olemassa täysin yksiselitteistä ja tyhjentävää määritelmää. Vaihtoehtoisiksi sijoituksiksi luetaan perusarvopaperiluokkien (käteinen, joukkovelkakirjat ja pörssiosakkeet) ulkopuolelle jäävät sijoitukset.

Lisää artikkeleita...

Investori suosittelee

tutustumaan myös blogeihin (valikosta).



Lue myös

Onnistu osakemarkkinoilla

article thumbnail Onnistu osakemarkkinoilla Kim Lindström, Tom Lindström Talentum (2011)
Lue lisää...

Sijoitustuotteiden vertailu

article imageSijoitustuotteiden runsaus voi tehdä niiden vertailusta ylivoimaiselta vaikuttavan tehtävän....
Lue lisää...

Katse verotukseen

article thumbnail Sijoittajan verotukseen on kaavailtu muutoksia vuoden 2012 alusta. Piensijoittajan kannalta...
Lue lisää...

Vihreän sijoittajan ei tarvitse tinkiä tuotosta

article thumbnail Eettinen sijoittaminen on yksi nopeimmin kasvavista sijoittamisen alueista. Eettinen...
Lue lisää...



since 1998
Investori.com Investori.com