Korvamerkit: tunnusluvut

Halvat ja kalliit osakkeet

9. Lisävinkkejä

Talouslehdet listaavat usein osakkeita P/E-luvun (price/earnings -luku, osakkeen hinta suhteessa osakekohtaiseen tulokseen) avulla edullisuusjärjestykseen. Vaikka P/E-luku kertookin, kuinka paljon sijoittajat ovat valmiita maksamaan osakkeesta suhteessa yhtiön edelliseen tulokseen, tai suhteessa ennakoituun tulokseen (tunnusluvun laskutavasta riippuen), ei se yksinään kerro juuri mitään osakkeen edullisuudesta.

P/E-luvun voi tulkita kuvastavan yhtiön osakkeen hintaan ladattuja yhtiön tuloksen kasvuodotuksia. Jos nämä kasvuodotuksen toteutuvat, on osake oikein hinnoiteltu tunnusluvun suuruudesta riippumatta. Osake voi yhtä hyvin osoittautua myös kalliiksi, vaikka P/E-luku olisi ollut ostohetkellä hyvinkin pieni.

Tutkimusten mukaan matalan P/E-luvun osakkeet ovat tuottaneet sijoittajille paremmat tuotot kuin korkean P/E-luvun osakkeet. Tämä koskee kuitenkin ?keskimääräistä? tilannetta, jossa on muodostettu sijoitussalkkuja korkean P/E:n ja matalan P/E:n osakkeista, eikä sitä voi yleistää yksittäisen osakkeen kohdalla.

Parhaimmillaan P/E-luku soveltuu saman toimialan, mielellään suurin piirtein samankokoisten, yhtiöiden keskinäiseen vertailuun. Yhtiön ja osakkeen tunnuslukuja tarkastellessa on myös aina syytä tutkia usean tunnusluvun antamaa kuvaa samanaikaisesti. Sille, että sijoittajat ovat valmiita maksamaan toisesta yhtiöstä enemmän kuin toisesta, löytyy yleensä yhtiön tunnusluvuista hyvä syy.

Lisää aiheesta P/E-luku: Klikkaa.

Osakkeiden tuotto-odotus ja P/E-luvut

4. Osakesijoittaminen

Osakekurssien lyhyen aikavälin liikkeitä on mahdoton ennustaa, mutta markkinan P/E-luku (osakkeiden markkina-arvo suhteutettuna yhtiöiden tuloksiin) vaikuttaisi tutkimusten* valossa ennakoivan pitkän aikavälin osaketuottoja.

Kun pörssiyhtiöt ovat kalliita tuloksiin nähden (korkea P/E), on osakesijoitusten seuraavan kymmenen vuoden tuotto-odotus matala, ja päinvastoin. Karkean nyrkkisäännön mukaan osakkeiden odotettu reaalituotto on P/E-luvun käänteisluku.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla pitkän aikavälin keskiarvo P/E-luku on ollut noin 15. Tällöin pitkän aikavälin reaalituotto-odotukseksi saadaan 1/15 eli noin 7 %, mikä onkin varsin osuva arvio keskimäärin toteutuneesta reaalituotosta.

* Campbell, John and Robert J. Shiller. "Valuation Ratios And The Long-Run Stock Market Outlook." The Journal of Portfolio Management, Winter 1998.

Yksinkertaiset säännöt voivat viedä harhaan

7. Vältä virheet

Tavallisesti sijoittajat käyttävät erilaisia 'oikopolkuja' sijoituskohteiden arviointiin. Sijoituskohteiden erilaiset tunnusluvut, kuten beta, alfa tai P/E, kertovat minkä tyyppisen sijoitussalkun joukko näin valittuja eri kohteita muodostaa. Yksittäinen tunnusluku ei kuitenkaan kerro sijoituskohteen hyvyydestä juuri mitään!

Itseasiassa suurin osa tunnusluvuista on tilastollisia suureita, jotka on luotu hajauttamiseen perustuvaa sijoittamista varten ja niiden käyttö on yhden kohteen arvioinnissa harhaanjohtavaa.

Lue myös: Investori - Sijoitustuotteiden vertailu

Yhteydenotto / Apua. ©1998 - 2017 Investori.com.