« Sijoittajien luottamus puntarissaNäin vältyt ostamasta vanhaa tietokonemallia »

Traderin seikkailut

Traderin seikkailut

Reminiscences of a Stock Operator
Edwin Lefèvre
Wiley Investment Classics

Reminiscences of a Stock Operator on sijoituskirjallisuuden todellinen klassikko, joka kuuluu jokaisen osaketraderin yleissivistykseen. Toimittaja Edwin Lefèvre julkaisi teoksen alunperin artikkelisarjana vuosina 1922-1923 Saturday Evening Postissa. Kirjan katsotaan perustuvan legendaarisen osaketraderin Jesse Livermoren varhaisiin vaiheisiin, vaikka se julkaistiinkin alunperin fiktiona.

Nykylukijalle kirjan historiallinen ajankuva on viehättävä: osakkeiden välityskioskeissa tavataan muita sijoittajia, kuunnellaan juoruja ja seurataan kurssikehitystä lennättimen nauhoilta. Ajattomia trading-vinkkejäkin vilisee useimmilla sivuilla. On mielenkiintoista huomata, miten vähän kaikki onkaan lopulta muuttunut 90 -vuodessa. Kirjaa voi lukea myös kuin seikkailukertomusta, ja sen ottaa mielellään mukaan vaikka lomalle.

Historiallisena anekdoottina voi kertoa, että kirjan esikuvan Jesse Livermoren kohtalo oli lopulta traaginen. Livermore teki miljoonaomaisuuden vuosien 1907 ja 1929 pörssiromahduksissa osakkeiden lyhyeksi myynnillä. Hänen omaisuutensa arvon sanotaan olleen 100 miljoonaa dollaria vuonna 1929; se olisi satumainen omaisuus nykyrahassa. Livermore onnistui kuitenkin hukkaamaan omaisuutensa, ja hänet julistettiin konkurssiin maaliskuussa 1934. Pettynyt Livermore teki lopulta itsemurhan 28.11.1940.

Julkaistu ensimmäisen kerran Investorissa 7.1.2009.

  10.03.2017 , Jouni   , Kirja-arviot,

Ei palautteita vielä

* This skin only uses one single template which includes most of its features. * It will also rely on default includes for specific dispays (like the comment form). * * For a quick explanation of b2evo 2.0 skins, please start here: * {@link http://manual.b2evolution.net/Skins_2.0} * * The main page template is used to display the blog when no specific page template is available * to handle the request (based on $disp). * * @package evoskins * @subpackage custom * * @version $Id: index.main.php,v 1.9 2007/11/03 23:54:39 fplanque Exp $ */ if( !defined('EVO_MAIN_INIT') ) die( 'Please, do not access this page directly.' ); // This is the main template; it may be used to display very different things. // Do inits depending on current $disp: skin_init( $disp ); // -------------------------- HTML HEADER INCLUDED HERE -------------------------- skin_include( '_html_header.inc.php' ); // Note: You can customize the default HTML header by copying the generic // /skins/_html_header.inc.php file into the current skin folder. // -------------------------------- END OF HEADER -------------------------------- ?>
 

Haku

Viestit