« Uusi nettisivusto tarjoaa käytännönläheistä kuluttajaoppia nuorilleKuinka kuplat syntyvät ja miten niitä voi ehkäistä? »

Rahamuseon uusi näyttely ”Pörssi Helsingissä 100 vuotta”

Rahamuseon uusi näyttely ”Pörssi Helsingissä 100 vuotta”

Rahamuseossa esitellään Helsingin pörssin satavuotisen toiminnan kohokohtia eri vuosikymmeninä. Pörssi on muuttunut ajan mukana kansainväliseksi toimijaksi. Talouden myllerrykset ovat näkyneet myös pörssissä: lasku- ja nousukaudet, sota-aika, jälleenrakentaminen, rahoitusmarkkinoiden vapautuminen ja jatkuva kansainvälistyminen. Pörssitoimintaa ei ole Suomessa aiemmin esitelty yhtä laajasti.

Suomen ensimmäinen varsinainen pörssi-istunto pidettiin 7.10.1912. Pörssitoiminnan juuret ovat Suomessa kuitenkin jo 1860-luvulla. Toiminta oli aluksi epäsäännöllistä, osakkeilla ja muilla arvopapereilla käytiin kauppaa satunnaisissa epävirallisissa pörssihuutokaupoissa. Säännöllinen ja järjestäytynyt pörssitoiminta alkoi lokakuussa 1912 Helsingin Fabianinkadulla sijaitsevassa pörssitalossa.

Näyttely avataan 29.1.2013, ja se on esillä loppukesään asti.

Suomen Pankin rahamuseo sijaitsee Helsingin Kruununhaassa osoitteessa Snellmaninkatu 2. Rahamuseoon ei ole sisäänpääsymaksua.

  20.02.2013 , Jouni   , Ajankohtaista, Ajanviete,

Ei palautteita vielä

* This skin only uses one single template which includes most of its features. * It will also rely on default includes for specific dispays (like the comment form). * * For a quick explanation of b2evo 2.0 skins, please start here: * {@link http://manual.b2evolution.net/Skins_2.0} * * The main page template is used to display the blog when no specific page template is available * to handle the request (based on $disp). * * @package evoskins * @subpackage custom * * @version $Id: index.main.php,v 1.9 2007/11/03 23:54:39 fplanque Exp $ */ if( !defined('EVO_MAIN_INIT') ) die( 'Please, do not access this page directly.' ); // This is the main template; it may be used to display very different things. // Do inits depending on current $disp: skin_init( $disp ); // -------------------------- HTML HEADER INCLUDED HERE -------------------------- skin_include( '_html_header.inc.php' ); // Note: You can customize the default HTML header by copying the generic // /skins/_html_header.inc.php file into the current skin folder. // -------------------------------- END OF HEADER -------------------------------- ?>
 

Haku

Viestit