Haku

« Omaisuuden luovutustappioiden vähentämisaika verotuksessa piteneeMiten miljoonia huijataan »

Tiedätkö sinä oman eläkekertymäsi? – Verkosta tiedot saa reaaliajassa

Tiedätkö sinä oman eläkekertymäsi? – Verkosta tiedot saa reaaliajassa

Linkki: http://www.tyoelake.fi/

Eläkkeelle jääminen on monelle työikäiselle vielä kaukainen asia. Yhä useampi on kuitenkin jo nyt kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan ja yllättävien elämäntilanteiden, esimerkiksi työttömyyden, vaikutuksesta eläkkeeseen. Eläkkeen kertymistä voi seurata työsuhde- ja ansiotiedot kokoavasta työeläkeotteesta, jonka tiedot on hyvä tarkistaa vuosittain.

Eläkekertymän kertova työeläkeote lähetetään suomalaisille postissa suoraan kotiin. Monet meistä onnistuvat hukkaamaan sen muun postin joukkoon tai korkeintaan vain vilkaisevat paperin läpi. Työeläkeote olisi kuitenkin syytä lukea huolella, sillä sen avulla voi seurata oman työeläkkeen kehittymistä.

- Työeläkeotteeseen on koottu tiedot yksityisalan eläkettä kerryttävistä työsuhteista ja yrittäjätoiminnasta sekä sosiaalietuuksista. Paperi on erittäin tärkeä, sillä sen avulla voi ja pitääkin tarkistaa, että tiedot ovat oikein, sanoo Työeläkevakuuttajien tiedottaja Pertti Kadenius.

Työeläkeotteen tiedot on hyvä tarkistaa vuosittain, jotta mahdolliset virheet saadaan korjattua ajoissa. Oikaisuissa on tällä hetkellä 10 vuoden vanhenemissääntö, mutta se tulee lyhenemään viiteen vuoteen.

- Työeläkeote on ikään kuin palkkanauhaan verrattava dokumentti. Ei kukaan meistä tyydy siihen, että palkkaa maksetaan liian vähän. Sama koskee eläkettä.

Sähköisessä eläkeotteessa viimeisimmät tiedot

Työeläkkeen voi nykyään tarkistaa paperina lähetetyn otteen lisäksi myös internetistä. Sähköisen työeläkeotteen palkkatiedot ovat paperiversioon verrattuna täsmällisemmät, sillä ne perustuvat viimeisimpiin tietoihin. Verkkopalvelun kautta myös alle 50-vuotiaat saavat arvion eläkkeensä määrästä, kun taas paperiotteessa arvio annetaan vain yli 50-vuotiaille.

- Sähköisen työeläkeotteen käyttäjien määrästä ei ole tarkkaa arviota, sillä tietoihin pääsee monen eri kanavan kautta. Se kuitenkin tiedetään, että käyttäjiä www.työeläke.fi -sivustolla on jo nyt kymmeniätuhansia, ja määrä kasvaa koko ajan, Kadenius kertoo.

Sähköistä työeläkeotetta pääsee tarkastelemaan joko oman eläkeyhtiön sivujen tai työeläke-portaalin kautta. Palveluun voi kirjautua joko henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla tai sähköisen henkilökortin avulla.

- Palvelun käyttämisessä on olennaista, että kukaan muu ei pääse tarkistamaan toisen henkilön tietoja, vaan kirjautumiseen vaaditaan nimenomaan henkilökohtainen tunnistautuminen. Turvajärjestelmä on niin aukoton kuin vaan voi olla.

Eläke kiinnostaa yhä nuorempia

Etenkin vuoden 2005 alussa voimaan tullut joustava eläkkeellesiirtymismahdollisuus on saanut yhä useamman suomalaisen kiinnostumaan eläkeasioista. Yleisimmät eläkeasioista esitetyt kysymykset liittyvät kysyjän omaan elämäntilanteeseen.

- Meiltä kysytään paljon esimerkiksi työkyvyttömyys- ja kuntoutusasioista sekä mahdollisuudesta siirtyä osa-aikaeläkkeelle. Myös taloustilanne on nostanut pinnalle uusia kysymyksiä: nyt kun yhä enemmän ihmisiä jää työttömäksi, heitä kiinnostaa työttömyyden vaikutus eläkkeeseen, kertoo Työeläkevakuuttajien tiedottaja Pertti Kadenius.

Kadeniuksen kokemuksen mukaan eläkeasioista kysellään nykyään nuorempana kuin aikaisemmin. Siinä missä vielä kymmenen vuotta sitten orastava kiinnostus eläkeasioihin alkoi nousta nelikymppisenä, nykyään oma tulevaisuus kiinnostaa jo nuoriakin.

- Vuoden 2005 uudistuksen myötä tuli monia nuorille tärkeitä asioita. Esimerkiksi eläketurva alkaa karttua 23 ikävuoden sijaan jo 18-vuotiaana ja eläkettä voi kartuttaa myös opiskelusta, äitiydestä ja pienen lapsen hoidosta. Tämän tyyppiset etuudet saavat ihmiset kiinnostumaan.

Artikkelin on tuottanut Työeläkevakuuttajat TELA ry.

Pysyvä linkki 02.12.2009 , Jouni Koistinen Sähköposti , Ajankohtaista,