Haku

« John Boglen blogiIrrational Exuberance »

Suomalaisten säästämisinto lisääntynyt (5.5.)

Suomalaisten säästämisinto lisääntynyt (5.5.)

Lähes puolet suomalaisista aikoo säästää ja sijoittaa varojaan seuraavien 12 kuukauden aikana. Finanssialan Keskusliiton (FK) teettämän haastattelututkimuksen mukaan säästämisaikeet ovat merkittävästi lisääntyneet viime vuodesta.

Selvästi suosituinta on säästäminen säästö- ja sijoitustileille, joiden kiinnostavuus myös tulevana säästökohteena on lisääntynyt viime vuoteen verrattuna. Tämä ilmenee FK:n julkaisemasta kotitalouksien säästämistä ja luotonkäyttöä selvittelevästä tutkimuksesta, johon haastateltiin 2400 suomalaista tammikuussa 2009. Tutkimuksen mukaan varoja on tällä hetkellä säästettynä tai sijoitettuna 58 prosentilla suomalaisista kun osuus vuosi sitten oli 55 prosenttia.

- Turvallisuus on tärkein kriteeri säästämis- tai sijoituskohteen valinnassa. Tuoton painoarvo valintakriteerinä on aiempaa pienempi. Eläkevuosiin varautuminen säästämisen perusteena nousi selvästi jo kaksi vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa, ja se on pysynyt edelleen tärkeänä säästö- ja sijoituskohteen valintaperusteena, sanoo Finanssialan Keskusliiton rahoitusasiantuntija Ulla Halonen

Lue FK:n tiedote

Pysyvä linkki 05.05.2009 , Jouni Koistinen Sähköposti , Ajankohtaista,