Korvamerkit: osinko

Osinko ja osakekurssi

4. Osakesijoittaminen

Teoreettisesti osakkeen oikea arvo on kaikkien sijoittajille tulevaisuudessa tulevien osinkojen nykyarvo. Käytännössä teorian hyödyntäminen yksittäisen osakkeen arvonmääritykseen on vähintäänkin vaikeaa.

Tulevien osinkojen arviointi sisältää paljon epävarmuutta ja osinkojen nykyarvolaskennassa käytettävä sijoittajien kollektiivinen tuottovaatimuskin on hiukan epämääräinen käsite. Sijoittajan kannattaakin teoriasta oppia se, että pitkällä aikavälillä yhtiön tuloksen kasvu, ja siitä jaettavan osingon kasvu, määräävät yhtiön pörssikurssin kehityksen.

Lisää aiheesta osinko: Klikkaa.

Korkea osinkotuotto voi tarjota turvaa

4. Osakesijoittaminen

Efektiivisestä osinkotuotosta (osakekohtainen osinko jaettuna osakkeen hinnalla) ei yksittäisen osakkeen kohdalla voi päätellä onko kysymyksessä hyvä tai huono sijoitus. Korkean osinkotuoton osakkeita (ryhmänä) voi kuitenkin pitää turvallisempina sijoituksina kuin matalaa osinkotuottoa tarjoavia osakkeita.

Osinkotuottoja sellaisenaan ei voi kuitenkaan vertailla eri yhtiöiden kesken. Yhtiöiden rahoitustarpeet ovat erilaisia. Matala osinkotuotto kertoo usein kasvuyhtiöstä. Tulosta ei jaeta osinkoina omistajille, vaan käytetään tulevaisuuden investointeihin, ja sitä kautta kasvattamaan osinkoja tulevaisuudessa. Menettely on osakkaan edun mukaista ja luo sijoittajille lisäarvoa, jos kaavaillut investoinnit tuovat parempaa tuottoa kuin osakesijoittajat vaativat pääomalleen.

Jos kasvuodotukset eivät sitten jostakin syystä toteudukkaan, tai esimerkiksi korkotaso nousee, jolloin tulevien osinkojen arvo sijoittajien silmissä laskee, seuraa osakekurssin lasku. Korkeaa osinkotuottoa tarjoavat yhtiöt, sen sijaan, toimivat yleensä vakiintuneilla toimialoilla, joissa kasvumahdollisuudet ovat maltillisemmat, ja myös osakekurssien heilunta on pienempää.

Lisää aiheesta osinko: Klikkaa.

Lue osinkojen merkityksestä pitkän aikavälin sijoitustuottoon:
http://www.investori.com/j/artikkelit/osakesijoittaminen/191-osingot-ja-osaketuotot

Koko pörssin osinkotuotto kertoo hintatasosta

4. Osakesijoittaminen

Efektiivistä osinkotuottoa koko pörssille (pörssiyhtiöiden jakamat osingot jaettuna osakkeiden markkina-arvolla) voi käyttää osakemarkkinan lämpömittarina.

Koska osakkeiden hinnat heiluvat huomattavasti enemmän kuin pörssiyhtiöiden maksamat osingot, kertoo osakemarkkinan efektiivinen osinkotuotto myös osakekurssien hintatasosta. Kun osakemarkkinan efektiivinen osinkotuotto on korkea, katsotaan osakkeiden olevan halpoja, ja päinvastoin.

Lisää asiaa osingoista:
http://www.investori.com/j/artikkelit/osakesijoittaminen/149-osingoilla-on-merkitystae

Missä nyt mennään?

Amerikkalaisen laajan osakeindeksin S&P 500:n osinkotuottoja voi tarkastella osoitteessa:
pages.stern.nyu.edu/~adamodar/New_Home_Page/datafile/spearn.htm

Esimerkiksi, S&P 500:n osinkotuotto on ollut alimmillaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana 1.14 % vuonna 1999, jolloin osakkeet jälkikäteen arvioiden olivatkin hyvin kalliita.

Yhteydenotto / Apua. ©1998 - 2017 Investori.com.