Korvamerkit: koronkorko

Sääntö 72 ja koronkorko

1. Yleistä

Sijoitus, jonka tuotto lisätään pääomaan ja annetaan sen edelleen kasvaa, kasvaa korkoa korolle. Albert Einstein sanoi koronkorkoa kaikkien aikojen suurimmaksi matemaattiseksi keksinnöksi.

Koronkorko onkin lähes taianomainen asia. Jos annamme yhden euron kasvaa 10 % tuotolla korkoa korolle, kasvaa se miljoonaan euroon noin 145 vuodessa. Haluaisitko jättää jotakin lasten-lasten-lapsillesi? Aika on koronkorkoa hyödyntävän sijoittajan puolella. Suhteellisen vaatimatonkin summa kuukausittain sijoitettuna hyvällä korolla kasvaa vuosien saatossa pieneksi omaisuudeksi.

Einsteinin sanotaan myös laatineen 'sääntö 72':n. Säännön mukaan korkoa korolle kasvava pääoma kaksinkertaistuu ajassa (likiarvo), joka on 72 jaettuna tuottoprosentilla. Esimerkiksi 10 % tuotolla pääoma kaksinkertaistuu siis reilussa seitsemässä vuodessa.

Laske oma sijoitustavoitteesi Investorin laskimilla:
http://www.investori.com/j/apuvalineet/sijoituslaskimet

Sijoita osingot uudelleen

4. Osakesijoittaminen

Osingot muodostavat pitkällä aikavälillä pörssiosakkeiden tuotosta karkeasti ottaen yhden kolmanneksen. Hyödyntääkseen koko tuottopotentiaalin ja kasvattaakseen sijoituksiaan korkoa korolle, sijoittajan tulisi sijoittaa saamansa osingot uudelleen.

Valtaosa yksityissijoittajien saamista osingoista vaikuttaisi kuitenkin menevän muuhun kuin uusiin sijoituksiin. Suomalaisten sijoittajien käyttäytymistä tutkinut KTT Elias Rantapuska toteaa vuonna 2006 tarkastetussa väitöskirjassaan, että vain yksi prosentti käteisosingoista ohjautuu edelleen sijoituksiin. Sijoittajilla näyttää olevan tutkimuksen mukaan kaksi erillistä 'henkistä kirjanpitoa': osinkoina saadut tuotot saa kuluttaa, mutta pääomaan ei koskea.

Jokainen saa tietysti tehdä saamillaan osingoilla mitä itse mielii, mutta jos haluaa täysimittaisesti hyödyntää koron koron vaikutusta sijoituksissaan, tulee saadut osingot sijoittaa edelleen.

Lue lisää osinkojen merkityksestä pitkän aikavälin sijoitustuotolle:
http://www.investori.com/j/artikkelit/osakesijoittaminen/191-osingot-ja-osaketuotot

Lisää aiheesta osinko: Klikkaa.

Älä kajoa sijoituksiisi

9. Lisävinkkejä

Sijoita pitkällä tähtäimellä ja anna sijoitusten kasvaa korkoa korolle. Jos kulutat säästösi, et voi vaurastua!

Kun vauraus tulee, älä kuluta sitä kokonaan.

- Kungfutse

Yhteydenotto / Apua. ©1998 - 2017 Investori.com.